Aloha täältä pirun kuumasta asunnosta! Äsken sain valmiiksi ensimmäisen tuolinpäällisen, ja nyttemmin kutsun tuoliani neulatyynytuoliksi. Koska tämä nyt vain sattuu näyttämään sellaiselta. Kuvia, rakkaani;

Parin vuoden takaista (joten nyt sitä voi hyvin käyttää) Ikea-kangasta by Anna Efverlund, kangas maksoi 3,95e tai 4,95e/metri.

Kirppislöytönä ylläriylläri kivan värinen Ikea-tuoli, mutta tämän kaveri oli oranssi, joka ei vain sovi sisustukseeni, joten sen takia ajattelin päällystää molemmat.

Kutsuinhan tätä jo neulatyynytuoliksi?

Hakasilla kiinnitin reunakaistaleet toisiinsa. Helpompi oli kiinnittää ne ulkopuolelle kuin sisäpuolelle. Enhän minä nyt turhia ala hifistellä, kun ensimmäisenä ideana oli tehdä päälliselle myös kääntöpuoli. Alapuolelta löytyy myös sideharsoa, jonka ompelin kankaan alle ja niiden väliin työnsin hieman vanua.
Jälkikirjoitus
Juurikin kun tämän sain pystyyn, niin aamulla sitten Aamulehdestä luen erään artikkelin, josta osan voisin tähän raapustaa itsekin;
--Laman aikana voi kuitenkin uusiutua tuunaamalla eli muokkaamalla vaatteita. "Ilmiönä tuunaus on kulkenut laman kanssa yhtä aikaa. Perusmuotoon saa edullisesti moni-ilmeisyyttä painatuksilla, glittereillä, hapsuilla tai röyhelöillä. Nyt ei näytä vastamuodin edustajalta, kun tekee vanhasta uutta tai käyttää retrotuotteita.
Jaahas, onko lama vaikuttanut tämän blogin tekemiseen? Vai olenko jo aikoja kulkenut muodin edellä ja vain vaistonnut tämän ajan ja tehnyt tällaisen? Olenhan harjoittanut tätä jo vuosia kuitenkin. Ja kaapistakin löytyi retrokuosisia vaatteita, joista ajattelin tehdä itselleni jotain käytettävää. Aika näyttää, mitä keksinkään.
Onpa hieno aihe tässä blogissa :D Odotan innolla lisää kirjoituksia!! Nuo tuolit on kyllä kivat.
VastaaPoista