Heipsan vain, jostainhan sitä täytyy aloittaa ja nyt päätin perustaa blogin. Aivan, ei mikä tahansa olen-niin-ihana-ja-niin-vitun-angstinen, vaan kaikkien iloksi tällaisen do it yourself -blogin. Eli tänne kokoan niin omatekemiäni kuin kustomoituja vaatteita/asusteita/esineitä/tavaroita/jne., mitä tahansa voikaan itse tehdä tai tuunailla.
Suunnitelmissa on ollut luoda trendikäs muotiblogi, mutta ehken ole tarpeeksi muodikas tai sitten en vain halua, että minua seurataan vaatteideni perusteella ja huudellaan perään kaduilla. (Tuota tapahtuu tarpeeksi usein ja pääni kestää sen juuri ja juuri.) Saati että ihmiset kopioisivat tyyliäni.
Perustietoja voin toki kertoa itsestäni - enempää ette valitettavasti saa irti. Olen 19-vuotias tyttö ja asun Tampereen keskustassa. Aloitan pian Tampereen ammattikorkeakoulussa elokuvan ja television koulutusohjelmassa. (Joten tällekin sivulle tulee kivat html-koodaukset, mutta tällä hetkellä en ole vielä niin tylsistynyt, että vääntäisin sellaisia - katsotaan sitten, kun kouluhommista on pakko luistaa..) Mitäs muuta, kuvataiteita olen harrastanut vuosia ja avoimuus ja uteliaisuus on tuonut minut tähän hetkeen kirjoittamaan tätä blogia ja jakamaan teidän kanssanne sen, kuinka olen löytänyt tämän eräänlaisen harrastuksen ja ilon, jonka saan kustomoimisesta sekä itse alusta asti tekemisestä. Have fun with me.
Toivottavasti löydätte minut ja viihdytte seurassani. Luvassassa pieniä ja sieviä ja suuria ja mahtavia luomuksia. Jaksaessani kirjoitan ylös, kuinka olen asian tehnyt, niin itsekin voitte surutta kopioida ideoita. Ja ehkä muokata mieleiseksenne.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti